Erikoiskasvohoidot

Erikoiskasvohoidot pitävät sisällään kasvojen ihoa uudistavia ja parantavia hoitoja, kuten aknen hoito, biorevitalisaatio, led-valohoito ja muita hoitoja.

Hankalampia ihosairauksia tai auringon aiheuttamia vaurioita tulee hoitaa tarkoin valituilla keinoilla mitä esimerkiksi meillä on tarjolla. Varaa aika ja tule keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa mahdollisista hoidoista.

Kasvohoito

Aknen hoito

Aknen hoito on tärkeää ihon hyvinvoinnin kannalta ja haluamme Barcelona Cosmeticassa auttaa asiakkaitamme saavuttamaan oikean tietouden ja turvallisen tavan hoitaa akne-ihoa. Kartoitamme aluksi aknehoitoon vaikuttavat hormonaaliset ja ulkoiset tekijät, jotta voimme auttaa kokonaisvaltaisessa ihonhoidon prosessissa.

Puolen vuoden hoito-ohjelmaan sitoutuminen olisi suositeltavaa, koska tulokset näkyvät vasta muutamien kuukausien jälkeen. Kotihoitotuotepaketti tarvitaan hoidon onnistumiseksi. Akneihon hoito-ohjelma alkaa konsultaatio käynnillä sairaanhoitajalla. Aknen vaikeusasteen perusteella määritellään jokaiselle yksilöllinen hoito-ohjelma.

Hoito-ohjelman alussa sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen. Monet asiakkaat ohjataan ensin ihotautilääkärin vastaanottolle. Ihotautilääkäri antaa sinulle tarvittavat lääketieteelliset ohjeet aknen hoitoon. Lääkärin ohjeistusta noudatetaan ensisijaisesti ja hoitojen rinnalla käydään vastaanotolla puhdistamassa iho talituotannon rauhoittamiseksi. Saat myös oikeat  ihonhoitotuoteet kotiin, jotka ovat tarkoitettu akneihon koti-hoitoon. Sairaanhoitaja tekee sinulle joka kuukausi ihonhoidon.

Aknen hoidon toimenpiteet

  • Ulträänipuhdistus
  • Kemiallinen kuorinta
  • High Frequency
  • Talinerityksen rauhoittaminen valon avulla (valohoidot)
  • Rauhoittavat tuotteet
  • Hoitavat tuotteet

Lopulta, kun akneiho on saatu tasa-painoon voidaan myös hoitaa aknearpia neulaus hoidolla (Dermapen 4). Meikkipohjat akneiholle ovat myös tilattavissa meiltä. On tärkeää, ettei meikki tukkeuta ihohuokosia ja sisältää rauhoittavia ainesosia. Öljytön meikkipohja on hyvin tärkeä valita oikein, jotta akne saadaan rauhoitettua. Kysy näistä lisää sairaanhoitajaltamme.

     Huomioitavaa

Hoidot alle 18-vuotialle vain vanhempien kirjallisella suostumuksella.
Iho voi aluksi reagoida melko voimakkaastikin, koska käytettävät aineet ovat tehokkaita.
2-3 kuukauden jälkeen iho alkaa voimaan paremmin.
Kotihoito tuotteet ja niiden opastus kuuluu ohjelmaan.
Meikkien merkitys on tärkeä kokonaisuuden kannalta.

Barcelona Cosmetica - erikoiskasvohoidot - akneihon puhdistus
Aknen hoito-ohjelma 6 kk
Barcelona Cosmetica - erikoiskasvohoito - aknehoito 1.hoidon ennen ja jälkeen

Biorevitalisaatio (T35P neulaton)

Biorevitalisaatiolla tarkoitetaan ihon luonnollisten toimintojen aktiivista stimulointia. Tähän päivään asti biorevitalisaatio on ollut saatavilla ainoastaan injektiohoitojen ja mesoterapian muodossa, jotka kummatkin vaativat neuloja. T35P on uuden sukupolven hoitomenetelmä, joka on täysin neulaton.

Täysin uudenlaisessa hoitomenetelmässä stimuloidaan ihonalaiskudosta tekemään töitä, jonka johdosta solujen välinen aineenvaihdunta paranee, kuolleet solut poistuvat, ryppyjen ja juonteiden syvyys madaltuu sekä iho kiinteytyy välittömästi.
Hoidon vaikutuksesta ihon pinnasta tulee syväkosteutettu, kimmoisampi, tasaisempi ja sen väri kirkastuu ja heleytyy. Hoidossa stimuloidaan ihon kasvutekijöiden lisääntymistä ja uuden kollageenin ja elastiinin muodostumista.

Hoidon teho perustuu trikloorietikkahapon (TCA) korkean pitoisuuden ja laimean vetyperoksidin (H2O2) sekä Kojic-hapon ainutlaatuiseen yhdistelmään aiheuttamatta “frostingia” tai muita ikäviä sivuvaikutuksia ihossa.
Hoitomenetelmä ei herkistä ihoa auringonvalolle, jonka vuoksi hoitoa voidaan tehdä ympäri vuoden. Hoito ei myöskään vaadi toipumisaikaa niin kuin useimmat vahvemmat hoidot. Tulokset ovat sekä välittömästi nähtävissä, että pitkäkestoisesti vaikuttavia.

T35P-hoidolla saavutetaan silminnähtäviä tuloksia jo yhdellä hoitokerralla!

Hoito sopii yksittäiseksi ”tuhkimohoidoksi”, mutta suosittelemme ehdottomasti sarjahoitoa pysyvämpien hoitotulosten saavuttamiseksi. Sarjahoidolla saavutetaan pitkäaikaisia, jopa 6-12 kuukautta pysyviä tuloksia. Sarjahoidon kertojen määrä riippuu ihon kunnosta sekä halutusta lopputuloksesta. Yleensä tarvitaan 4-6 hoitokertaa kerran viikossa, jolloin ihon kunto paranee asteittain jokaisella hoitokerralla.

Sarjahoidon vaikutuksia voidaan ylläpitää joka 2.tai 3. kuukausi tehtävällä yksittäisellä hoidolla. T35P on nopea hoitomuoto, joka vie vain 30-45 minuuttia riippuen hoitoalueen laajuudesta. Suurin osa tuloksista on nähtävissä heti sekä hoitoa seuraavien viikkojen kuluessa.

Barcelona Cosmetica - erikoiskasvohoidot - T35P NEULATON

Biorevitalisaatio hoitaa näitä:

  • Rypyt ja juonteet
  • Venymä- ja leikkausarvet
  • Kuiva iho
  • Veltostunut kasvojen, kaulan, dekolteen iho
  • Pigmenttimuutokset
  • Ennenaikaisesti ikääntyvä iho
  • Laajentuneet ihohuokoset

Biorevitalisaatio ei toimi näihin:

  • Tulehtunut tai ärtynyt iho
  • Aktiivinen herpes tai akne
  • Raskaus tai imetys
  • Tali-ihottuma
  • Allergia, jollekin käytettävistä ainesosista
  • Isotretioniini kuuri (esim. Roaccutan)

Miten biorevitalisaatio hoito tehdään?

Ensimmäiseksi hoitoalueelle tehdään pintapuhdistus sekä kartoitetaan hoidon indikaatiot. Tämän jälkeen levitetään ihoa valmistava P Solution puhdistusaine, joka valmistaa ihon hoidolle alentaen ihon pH arvoa. Seuraavaksi imeytetään T35P- käsin erityisellä tekniikalla hoitoalue kerrallaan. Tämän aikana iholla saattaa olla pieniä nipisteleviä tuntemuksia. Kun geeli on imeytynyt, iho pyyhitään kosteilla harsoilla. Hoidon lopuksi iholle levitetään rauhoittava.

Biorevitalisaatio-hoidon jälkeen:

Biorevitalisaatio-hoidon jälkeen on tärkeää, että ihon stimulointia jatketaan kotona hoitoa täydentävillä tuotteilla. Kotihoito ylläpitää biorevitalisaation vaikutusta ihossa sekä stimuloi aktiivisesti ihon toimintoja. Kotihoitotuotteet takaavat, että iho palautuu hoidosta turvallisesti ja oikealla tavalla.

HUOM! Hoidon jälkeen tulee käyttää vähintään kuuden (6) päivän ajan vain kotihoitotuotteita. Puhdistustuotteina voidaan käyttää muiden sarjojen tuotteita. Me opastamme tuotteiden oikea käytön sinulle. Ensimmäinen T35P hoitokäynti sisältää kotihoitoon tarvittavat tuotteet.

LED VALOTERAPIA

LED valoterapia ihosi parhaaksi

LED valoterapia on ihon pintaa rikkomaton hoito, jossa käytetään kliinisesti todennettua valoenergiaa edistämään ihon luonnollista uusiutumista ja korjaantumista ilman kipua tai toipumisaikaa. ’
LED tehoaa heti ensimmäisestä hoitokerrasta lähtien palauttaen iholle elinvoimaa ja tuoden sille tervettä hehkua. Sarjahoidolla saavutat parhaat tulokset, jotka kestävät pitkään ja tuovat iholle silminnähtävää parannusta.

LED valoterapian hoito perustuu

Ihollamme on kyky imeä itseensä valoenergiaa ja hyödyntää sitä erilaisissa soluprosesseissa. LED valoterapia on menetelmä, jossa hyödynnetään näkyvää ja infrapunavaloa optimaalisilla aallonpituuksilla, joilla on todennettu olevan ihoa parantavia ominaisuuksia. Valoenergiaa vastaanottaneet solut toimivat paremmin ja voivat uusiutua jopa 200% nopeammin, mikä edistää ihon uudistumista ja korjaantumista.

LED hoidon indikaatioita ovat myös ikääntymismuutokset, rypyt, juonteet, hyperpigmentaatio, ihon punaisuus, couperosa, ruusufinni, POD, haavojen, psoriasiksen hoitoon, rasvainen iho sekä akne.

Ihollamme on kyky imeä itseensä valoenergiaa ja hyödyntää sitä erilaisissa soluprosesseissa. LED valoterapia on menetelmä, jossa hyödynnetään näkyvää ja infrapunavaloa optimaalisilla aallonpituuksilla, joilla on todennettu olevan ihoa parantavia ominaisuuksia. Valoenergiaa vastaanottaneet solut toimivat paremmin ja voivat uusiutua jopa 200% nopeammin, mikä edistää ihon uudistumista ja korjaantumista.

 

LED valoterapian hyödyt

LED hyödyntää ainutlaatuista yhdistelmää kliinisesti tutkituista sinisen, punaisen ja NIR-valon aallonpituuksista, jotka lisäävät kollageenin tuotantoa ja kosteutta iholla, rauhoittavat ihoa sekä tuhoavat epäpuhtauksia aiheuttavia bakteereita. Koska valo käynnistää sarjan erilaisia ihoa parantavia prosesseja, hoidon hyödyt jatkuvat vielä hoitokäynnin jälkeenkin.

Solujen aktivoimiseksi optimaalisella tavalla suositellaan 8-12 kerran tiivistä hoitojaksoa, joka saa aikaan näkyviä ja kestäviä parannuksia ihoon. Kolmella ensimmäisellä viikolla olisi hyvä tehdä 2 hoitoa viikossa, jonka jälkeen tarpeen mukaan.

LED hoito voidaan yhdistää myös muihin hoitoihin, kuten kemialliset kuorinnat, RF, Hydra-facial, Dermapen 4 ja T35P tehostamaan hoidon tulosta.

Barcelona Cosmetica - Erikoiskasvohoidot - LED Valo Terapia

LED valoterapian hoitavat valot:

LED valoterapian hoitavat valot, joita voidaan käyttää yksinään tai yhdistelmänä.

 

BLUE 415 nm

Sinisellä valolla on anti-bakteerinen vaikutus. Valo käynnistää valokemiallisen hapettumisreaktion ja tuhoaa näppyjä ja epäpuhtauksia aiheuttavia bakteereita sekä kirkastaa ihoa aiheuttamatta ärsytystä iholle. Käytetään myös erilaisten toimenpiteiden jälkeen rauhoittamaan ihoa.
LED laitteen hoitavat valot, joita voidaan käyttää yksinään tai yhdistelmänä.

RED 633 nm

Ihon nuorekkuutta palauttava punainen valo tehostaa solujen aineenvaihduntaa ja kiihdyttää ihon uusiutumista. Valo edistää kollageenin ja elastiinin tuotantoa parantaen ihon elastisuutta, häivyttäen juonteita ja ryppyjä. Ihon luonnollinen kosteustasapaino paranee ja verenkierto voimistuu. Punainen on erinomainen valo aktivoimaan ihoa erilaisten kiinteyttävien laitehoitojen sekä T35P hoidon jälkeen.

DNEAR INFRARED 830 nm

Uudistava NIR (Near Infrared)-valo uudistaa ihoa, rauhoittaa ärsyyntynyttä tai punoittavaa ihoa sekä vaalentaa ihon pigmenttimuutoksia. NIR infrapunavalo imeytyy kaikista syvimmälle kudokseen ja toimii erinomaisesti yhdistettynä punaiseen tai siniseen valoon. NIR valo rauhoittaa punaisuutta ja ärtynyttä ihoa, edistää ihon uusiutumista, vähentää pigmentaatiota sekä tasoittaa ihon sävyä.

Led-valohoito ei sovi näille:

  • Valoherkistävät lääkkeet (Kysy meiltä lisätietoa)
  • Porfyria
  • Albinismi
  • Epilepsia
  • Valolle herkistävät luontaistuotteet, kuten mäkikuisma
  • Raskaus
  • Valosta johtuva migreeni
  • Silmäsairaudet
  • Syöpä

 

SKINBOOSTERS™  Restylane®

Skinboosters on loistava hoitomuoto ennaltaehkäisemään ikääntymisen merkkejä ihossa.

Skinboosters-hoitoa kutsutaan yleisesti myös biorevitalisaatioksi.

Skinboosters on pistoshoito, aineet eivät ole täyteaineita. Hoidon teho perustuu hyaluronihapon kykyyn sitoa vettä itseensä. Kasvojen muoto ei muutu, eikä kudosten tilavuus lisäänny.

Skinboosters hoitoaiheet parantavat ennen kaikkea ihon tekstuuria ja rakennetta sekä stimuloivat ihoa uudistumaan.

Restylane Skinboosters hoito tutkitusti virkistää ihoa:

  • Lisää ihon elastisuutta ja kiinteyttää ihoa
  • Pehmentää ja silottaa ihoa
  • Madaltaa pieniä juonteita ja vähentää ihon epätasaisuuksia, kuten
    aknearpia.

Hoitoalueita ovat: Kasvot, kaula, dekoltee ja kämmenselät.

Ennen Skinboosters hoitoa toimenpidealueelle levitetään tehokas
puudutevoide.

VISCODERM Skinkó E

Mesoterapia on ikääntymistä vastaan taisteleva valmiste, joka sisältää yli 50 anti-aging-ainesosaa. Aineet ovat mm. hyaluronihappo, mineraalit, aminohapot, vitamiinit ja antioksidantit. Sopii kaikille ihotyypeille.

Viscoderm Skinkó E-hoidon yhteydessä asiakkaan halutessa timanttihionta veloituksetta.